iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Uutiset

Korisliigan kuntopuntarin tämän hetken heikoimmalla sijalla makaava Lapuan Kobrat (viimeisestä kymmenestä ottelusta vain yksi voitto) lähtee kääntämään kurssiaan keskiviikkona kotiparketilla. Vastaan asettuu sarjataulukossa yhdeksäntenä oleva Kaarinan Ura Basket.

Ura Basketilla on kasassa 19 ottelusta kuusi voittoa ja 13 tappiota. Kobrat on sarjassa yhden sijan alempana. Voittojakin lapualaisilla on yksi vähemmän, viisi voittoa ja 13 tappiota.

Ensimmäistä kauttaan Korisliigassa pelaavan Uran kautta on vaikeuttanut jatkuvat loukkaantumiset. Edelleen Uran kokoonpanosta on sivussa pelimiehiä, kuten lapualaisyleisön viertolamainen suosikki Pyry Rainamaa ja urheilullinen Aleksi Akpaso.

Hiljalleen Ura on kuitenkin saanut rivejään kasaan. Koripalloselostajanakin hyvin tunnettu päävalmentaja Kristian Palotie marssittaakin Lapualle ensimmäistä kertaa täyden neljän ulkomaalaisvahvistuksen arsenaalin.
Uran vahvistusrintama on elänyt läpi kauden loukkaantumisten ja seurasiirtojen takia. Tämän hetken nelikko on kuitenkin vaikuttava: pelintekijä Doug Wiggins, ulottuva Edo Karachi, heittokone Avery Woodson ja viime kaudella Kobrien paidassa kipittänyt Stephen Croone.

Uran kotimaisen osaston valioyksilöitä ovat muun muassa kaiken nähnyt Eldar Skamo, Lauri Toivosen hyvä ystävä Mikael Sandberg ja Susijengin takamies Fiifi Aidoo. Kun Ura on nyt saanut miltei koko miehistönsä kasaan, on odotettavissa, että sarjasijoituskin voi vielä kohentua.

Tilastollisesti on yllättävää, että heittopaikkojaan varsin auliisti käyttävä Ura on tällä hetkellä Korisliigan vähiten koreja tehnyt joukkue. Ura on kasannut otteluissaan keskimäärin 80,4 pistettä. Kobrien vastaava lukema on 88,6.
Ura johtaa joukkueena kolmen pisteen heittoyrityksissä (31,89). Sen sijaan kahden pisteen heittoja Ura on ottanut Korisliigan vähiten (36,32). Kobrat taas ottaa ottelua kohden Korisliigan eniten kahden pisteen heittoja: 46,5 kappaletta. Kolmosia lapualaiskäsistä lähtee ilmoille Korisliigan yhdeksänneksi vähiten (24,06). Vastakkain asettuvat siis kaksi tyystin erilaista joukkuetta.

– Molemmilla joukkueilla ollut melkoisen paljon muutoksia viime viikkoina, joten molempien valmistautuminen peliin on haastavaa. Päävalmentajan vaihdoksen myötä Kobrat saattaa muuttaa konseptiaan, joten meidän pitää olla valmiita reagoimaan nopeasti taktisiin muutoksiin. Uutinen Robert Juvosen uran ennenaikaisesta loppumisesta on erittäin ikävää kuultavaa, Uran käskyttäjä Palotie valitteli Korisliigan sivuilla.
Kokoonpano: Woodson, Skamo, Hänninen, Niemi, Sandberg, Wiggins, Edo, Sahlberg, Croone, Airenne ja Aidoo.
Kobrien ympärillä on tosiaan myllertänyt viimeisten viikkojen aikana. Kobrat tiedottaa tarkemmin muutoksista Ura-ottelun jälkeen torstaina. Joka tapauksessa Uraa vastaan joukkuetta valmentaa kakkosvalmentajana alkukauden toiminut Ville Turja.

Robert Juvosen yllättäen lopetettua ja Ville Turjan keskittyessä valmennukseen Kobrilla on tärkeän Ura-ottelun alla kokoonpanohuolia. Tilannetta ei yhtään auta Jussi Turjan loukkaantuminen.

– Joukkueessamme on ollut viime aikoina rajusti turbulenssia. Olemme harjoitelleet tämän pienen tauon aikana melko lujaa. Pieniä muutoksia pelitapaan on myös pyritty tekemään varoen kuitenkaan hämmentämästä pelaajia liiaksi. Ura on saanut viimeisimpiin peleihin mukaan kaksi uutta vahvistusta, joiden mukaantulon myötä he ovat viime aikojen esityksiään huomattavasti vaarallisempi joukkue. Meillä suurin asia tulevaan peliin tulee olemaan peli-ilme ja joukkueen eteen itsensä likoon laittaminen, Ville Turja sanoo Korisliigan ennakossa.
Kokoonpano: Waterman, Anderson, Small, Hopkins, Peltokangas, Toivonen, Drockila, Kujala ja Mantere.

Vaikka lähtökohdat ovat kaikkea muuta kuin ihanteelliset, lähtee Kobrat haastamaan Uraa suurella intohimolla. Kauden aiemman kohtaamisen Kobrat voitti Kaarinassa, joten myös Uralle voitto maistuisi varmasti maukkaalta. Tervetuloa keskiviikkona klo 18.30 seuraamaan erittäin tärkeää Korisliiga-kamppailua Kobra-Areenalle!

Kobriin tälle kaudelle 1+1 vuotisella sopimuksella liittynyt Robert Juvonen päätyi lopettamaan koripallon pelaamisen. Kuluvalla kaudella korisliigassa 14 ottelua runsaan 20 minuutin peliajalla ja 3,4 pisteen, 2,6 levypallon ja 1,6 syötön keskiarvoilla pelannut takamies laati oman tiedotteensa ratkaisuun liittyvistä syistä.

"Päätin lopettaa kilpakoripallon pelaamisen kroonisten vaivojen ja motivaation puutteen vuoksi. Tulin Lapualle sillä mielellä, että panostan kaiken koripalloon ja pelaan ammattilaisena vähintään seuraavat 5 vuotta. Valitettavasti krooniset selkävaivat alkoivat vaivaamaan loppusyksystä samalla kun omat peliesitykset alkoivat heikentyä. Joulukuussa menetin lopullisesti uskon omiin kykyihin, enkä pystynyt enää näkemään itseäni koripalloammattilaisena.

Olen äärimmäisen kiitollinen Kobrien organisaatiolle saamastani mahdollisuudesta ja samalla myös pahoillani, etten pystynyt täyttämään heidän enkä omia odotuksiani. Erityisesti olen kiitollinen Markku Turjalle, joka tämän mahdollisuuden tarjosi. Sanojensa mittainen suoraselkäinen mies, joka ansaitsee jokaisen Kobra-pelaajan kunnioituksen.

Haluan myös kiittää Marko Alakoskelaa ja Tuomas Vanhamaata, joiden välitön huolenpito saa pelaajat tuntemaan Lapuan kodikseen saman tien. Yhtä suurella sydämellä varustettuja korismiehiä saa etsiä.

Kiitos myös kaikille muille taustaryhmässä, jotka tekevät uskomattoman hienoa työtä Lapualaisen ja Suomalaisen koripallon eteen. Harmi, ettei asiat menneet niin kuin suunniteltiin. Tsemppiä loppukauteen ja tulevaisuuteen!"

Kobrat haluaa kiittää Robia ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuudessa.

Lapuan Kobrat saa vielä ennen jouluhumua perjantai-iltana vieraakseen sarjanelosen, BC Nokian. BC Nokia on voittanut edelliset kolme otteluaan, vaikka loukkaantumiset ovat runnelleet pelaajistoa pahasti.

Keskiviikkona BC Nokia kaatoi kotiparketillaan Kaarinan Ura Basketin, vaikka kuormitti ainoastaan kuutta pelajaa. Toki myös takapelaaja Aleksi Kantonen pelasi kymmenisen minuuttia, mutta varsinaiset rotaatiopelaajat olivat Johnathan Hudson, Juan Davis Jr., Dragan Labovic, Teemu Sulonen, Aapeli Alanen ja Sean O’Mara.

On selviö, kun kolmatta metriä kasvaneet O’Mara ja Labovic ovat joutuneet loukkaantumissumassa urakoimaan huimia minuutteja, että Kobrien pitäisi perjantaina pitää vauhtia yllä. Jos taas BC Nokian päästää pelaamaan omaa peliään jättiläisiään hyödyntäen, on Kobrat tuhon oma.

Kobrilla on allaan peräti kahdeksan tappion putki, joten voitto ennen pientä joulutaukoa olisi sinappista kinkkuvoileipääkin makoisampi asia. Keskiviikkona Kobrat taisteli hyvin Kauhajoella, mutta täysin ehjää 40 minuuttia lapualaisjoukkue ei ole hetkeen esittänyt.

– Vieraskentälle voitto mielessä, vaikka sairastuvalta ei helpotusta olekaan näkyvissä. Kobrilla menossa vaikea jakso, mutta tulivoimaa riittää silti ja kotikentällään he voivat voittaa kenet tahansa, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen tuumi Korisliigan sivuilla.
Kokoonpano: Kantonen, Sulonen, Ahonen, Davis, Boman, Labovic, Alanen, O'Mara, Hudson.

– Nokian kaksi joulupukinkokoista ja äärimmäisen taitavaa sentteriä on tehnyt elämän hankalaksi muille joukkueille. Lahjakas uusi pointti Hudson on pistänyt porukkaan uutta liikettä, ja suomalaispelaajat ovatkin päässeet nauttimaan hyvästä tarjoilusta ja liikkuvista skriineistä, Kobrien käskyttäjä Lars Ekström puolestaan sanaili Korisliigan ennakkossa.
Kokoonpano: Hopkins, Small, Peltokangas, J. Turja, Waterman, Toivonen, Anderson, V. Turja, Drockila, Mantere.

Lapuan Kobrat isännöi poikkeuksellisesti sunnuntaina Kouvolan Kouvoja Lapuan urheilutalolla. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran perjantaina Kouvolassa, joten luvassa on pientä pudotuspelimäistä vääntöä tuttujen pelaajien kesken.
Perjantainen kamppailu päättyi Kouvojen selvään voittoon 109–90 (54–29). Ottelun voitosta ei pelattu enää puoliajan jälkeen, sen verran reippaan eron onnistui kotijoukkue tulostaululle lyömään. Kobrat pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemia peräti 38 pisteen päätösneljänneksellään.
Kouvot on saanut hiljalleen pelaajistonsa kokonaisuudessaan kasaan. Samalla joukkueen tulokset ovat parantuneet. 15 ottelustaan Kouvot on voittanut seitsemän.
Kouvojen paras pistemies on sisäpelaaja Brian Asbury (18,5/6,9). Myös Jeremy Morgan, Ville Kaunisto, E.C. Matthews ja David Gonzalvez ovat tehoilleet läpi kauden yli kymmenen pisteen keskiarvoilla.
– Lähdetään parantamaan transition- ja palloscreenpuolustusta, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen tuumii Korisliigan sivuilla.
Kokoonpano: Matthews, Hirvonen, Nyman, Kaukiainen, Gonzalvez, Kaunisto, Morgan, Knihtinen, Asbury ja Toikkanen.
Kobrat on hävinnyt viimeisestä kymmenestä pelistään peräti yhdeksän. Edellinen voitto tosin tuli juuri ennen joulua kotikentällä BC Nokiaa vastaan.
Kobrilla on ollut välipäivinä pieniä kokoonpano-ongelmia.
– Harvoin on tehnyt näin paljon mieli pelata ottelu kokonaan uudestaan. Onneksi sarjaohjelma antaakin tähän mahdollisuuden vielä tämän vuoden puolella. Oikeilla työkaluilla peliä voidaan parantaa piankin (moukari, hakku ja lapio näin ensihätään), Kobrat-valmentaja Lars Ekström heittää Korisliigan ennakossa.
Kokoonpano: Hopkins, Small, Peltokangas, J. Turja (GTD 50%), Waterman, Toivonen, Anderson, V. Turja, Drockila, Taipale, Kujala.
Kobrien ja Kouvojen kohtaaminen alkaa sunnuntaina Kobrat-Areenalla klo 17, tervetuloa!

Lapuan Kobrien taival tämän kauden Korisliigassa on muuttunut salakavalasti mollivoittoiseksi. Pirteästi ensimmäiset seitsemän kamppailuaan pelannut Kobrat ei ole onnistunut voittamaan kuudesta edellisestä ottelustaan ainuttakaan.

Kokonaisuudessaan Kobrien saldona on neljä voittoa ja yhdeksän tappiota. Samalla sarjasijoitus on valahtanut pudotuspelien ulkopuolelle, yhdeksänneksi.

Jos tappioputkesta jotain lohtua hakee, niin lohdun voi löytää tappiolukemien niukkuudesta. Kertaakaan Kobrat ei ole niin sanotusti romahtanut, vaan joukkue on roikkunut mukana voittotaistelussa loppuhetkille asti.

– Se tässä tappioputken keskellä lohduttaakin, ettei kysymys ole ollut siitä, etteikö yritettäisi. Nyt vaan pitää kääntää tiukat ottelut meidän eduksi. Se vaatii aiempaa huolellisempaa pelaamista, päävalmentaja Lars Ekström totesi tiistaina tappiollisen vierasottelun jälkeen Kotkassa.

Kobrien tehomiehinä ovat tappioidenkin hetkillä häärineet Larry Anderson (20,8/7,0) ja Khalil Small (21,2/6,0). Myös sentteri Zane Waterman (11,7/6,5) on väläytellyt osaamistaan, mutta miehen pelaamista vaivaa ailahtelevuus.

Loukkaantuneen Michael Morsellin korvannut Jaron Hopkins on pelannut kaksi ensimmäistä otteluaan Korisliigassa mukiinmenevästi. 17 pistettä, 6,5 levypalloa ja 3,5 syöttöä ovat takapelaajalle kelpo lukemia. Silti Hopkinsin peli-ilmeessä on ollut nähtävissä ajoittain parantamisen varaa.

Kobrien kotimaisesta osastosta ovat viime aikoina pirteimmin esiintyneet omat kasvatit Panu Peltokangas (5,1/3,8) ja Jussi Turja (8,4/1,7/1,2s). Palatakseen voittojen pariin Kobrat tarvitseekin yhä enemmän koreja myös suomalaispelaajiltaan.

Robert Juvosella (3,8/2,8/1,9s) ja Lauri Toivosella (6,8/3,7) on ollut vahvan alkukauden jälkeen hieman heikompi vaihe etenkin hyökkäyspäässä, mutta kaksikolta on lupa odottaa myös tehoja, kunhan pallot jälleen löytävät tiensä läpi korirenkaan.

Pienemille minuuteille jääneet Peetu Drockila (1,9/0,6) ja Ville Turja (1,1/0) ovat auttaneet joukkuetta tuomalla penkiltä rutkasti energiaa ja asennetta.

Jos on ollut Kobrilla kausi hieman ailahteleva, sitä se on ollut myös Seagullsin leirissä. Helsinkiläisjoukkueella on kasassa Kobrien tapaan vasta neljä voittoa. Tappioita Seagullsilla on tosin seitsemän.

Lauantaina Seagulls kukisti BC Nokian vieraskentällä peräti 118–75. Lokkien lento päättyi kuitenkin tylysti heti tiistaina sarjanousija Ura Basketin vieraana.

Joka tapauksessa Seagulls on parantunut esityksiään huomattavasti alkukaudesta. Uusi ja nopea takapelaaja Juwan Staten (17/2,6/4,6s) on tuonut ryhtiä joukkueensa hyökkäämiseen. Myös viime kaudella Kobrissa pelannut Chris Ortiz (15,4/5,6) on nostanut viime otteluissa tasoaan.

Seagullsien kotimainen korintekovoima nojaa pitkälti konkariosastoon. Sisäpelaajat Tuukka Kotti (16,3/9,4) ja Timo Heinonen (8,2/2,1) voivat hyvänä päivänään nokkia Kobrat turmioon, liialti häärimistilaa vahvalle kaksikolle ei kannata antaa.

Kauden ensimmäisen kohtaamisen Kobrat vei Seagullsin kotiparketilla 96–73.

– Statenin saapuminen on pistänyt vauhtia Gullseihin. Kostoretkellä Lapualle mukana myös hienon pelivireen löytänyt Chris Ortiz. Helsinkiläisten peli on vaihdellut loistavan ja ei-niin-loistavan välillä. Nopeaa peliä tiedossa, Kobrien käskyttäjä Lars Ekström lupaili Korisliigan nettisivuilla.

Kokoonpano: Juvonen, Hopkins, Small, Peltokangas, J. Turja, Waterman, Toivonen, Anderson, V. Turja, Drockila, Taipale, Kujala.

Kobrat tarjoaa yhteistyökumppaniensa kanssa perjantaina klo 18.30 Kobra-areenalla alkavan ottelun ilmaiseksi jokaisella paikalle tulijalle. Tervetuloa siis hyvän joulumielen Korisliiga-otteluun!

Lisää uutisia

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastLkuljetusKPLammiKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaLOFKSuperPPHydNesmarPirttiPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueprimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpsoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavaInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalKipup1LAgenttiLevyvirtaSeamkHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutuskmvLVIasFinlamelliPumppumestaritPeltomarketerakellariMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorAntinAutoylisahkokvaApteekkisundeeKestransfintectrutefysmehsataterasapesupedeluxhartmanViitamaaseututilitLaserSteelasilopcustomitNummijokiNeverasamunTkaunistoniemiinvestigojklogFitLapuaMarianneSipilaRevisolVireconferrainPKMyyntiKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetaconmatkapeuraTerveystaloQTeamAsfalttikallioAlmatilisaukkoAutoOpistoRintaJouppiFirixitetsvmetalAnnalaPLNesteKuortanealavuskeskustaksimoveteclogenttrafomicCarolinaweekendtaihoviBEGrouplyvillaxjouppilaLantAgroLaserSteel

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2025 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy