iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Otteluennakko Karhu Basket – Kobrat

Jälleen on vuorossa paikallistaisto, joka pelataan Kauhajoella. Karhu Basket on ollut koko alkukauden sarjan paras joukkue. Etenkin Kauhajokisten puolustus on ollut rautainen., josta osoituksen heitä vastaan on tehty ylivoimaisesti vähiten pisteitä eli 68,5 p/ottelu. Lokakuun alussa pelatussa ensimmäisessä kohtaamisessa Kobrat joutui myös toteamaan Kauhajokisten puolustuksen kovuuden, kun Lapualla vieraat veivät ottelun numeroin 55-72. Molemmilla joukkueilla on ollut viime peleissä haasteita loukkaantumisten muodossa ja nytkin kokoonpanois-sa useampikin pelaaja on GTD merkinnällä.

Seuraavassa valmentajien mietteitä tulevasta ottelusta korisliigan sivuilta

Ville Turja: Pohjanmaan derby osa 2. Karhun puolustus on ollut alkukaudella erittäin aktiivinen ja selkeästi sarjan paras. Saimme itsekin ensimmäisessä ottelussa heitä vastaan kokea tuon aggressiivisen puolustuksen tehon. Karhu sumputtaa hyvin korin alustaa ja meidän onkin onnistuttava hyökkäämään joukkueena, yhdessä ja hyvällä pallonliikkeellä. Karhulla on myös ollut läpi kauden aika uskomaton ja uskollinen fanijoukko. Olisi hienoa, jos saataisiin myös lapualaisia faneja lähtemään Kauhajoelle matsiin kannustamaan meitä. Loukkaantumisrintamalla näyttää siltä, että ainakin Wesson on tulossa takaisin mikäli viimeistelyharjoituksissa ei tule mitään takapakkia. Kokoonpano: Antto Nikkarinen, Stokley Chaffee, Chrysostom Chukwuma, Benjamin Raymond, Henry Boyd, Christian Lutete, Jussi Turja, Justus Kilpinen, Andre Wesson GTD 75%, Juho Lehtoranta GTD25%."

Janne Koskimies: "Jäimme ensimmäisessä maajoukkuetauon jälkeisessä ottelussa 65 pisteeseen Salossa ja pyrimme parantamaan siitä keskiviikkona Kobria vastaan. Tarvitsemme nyt jokaiselta pelaajalta venymistä ja uskon kotiyleisön tuen auttavan meitä kohti parempaa esitystä. Kokoonpano: Rougeau, Kaukiainen GTD 25%, Innamaa, Hakamaa, Skinner, Peltonen, Carter GTD 75%, Marttinen.

Lahden prässi liikaa Kobrille

Maaottelutauon jälkeen päästiin taas tositoimiin, kun Lapualle saapui Lahti Basketball. Kobrien hienon alun jälkeen Lahti vei kuitenkin pisteet mukanaan numeroin 84-91 (25-17,17-24,16-33,26-17). Alussa tuntuikin, että Kobrat vie ottelun sillä siksi ylivoimaista kotijoukkueen esitys oli ja viiden minuutin jälkeen Kobrat johtikin jo 18-4. Tämän jälkeen Lahti tuli todella vahvasti, mutta Kobrat sinnitteli mukana ja isolle tauolle mentiin Kobrajohdossa 42-41. Kolmannella jaksolla ottelu pysyi puoleen väliin asti tasaisena, jonka jälkeen Lahti meni menojaan kasvattaen johtonsa jo numeroihin 66-86, kun otteluaikaa oli jäljellä 6 minuuttia. Kobrat tuli ottelun lopun taas lähes yhtä vahvasti, kuin ottelun alun ja vei viimeiset minuutit 18-5. Kiri ei kuitenkaan riittänyt tosissaan haastamaa lahtea ja näin pisteet matkasivat vierailijoiden mukana. Kobrien Christian Lutete kirjautti kentän komeimmat numerot (36/6/2s).

Ville Turja: "Aloitettiin hyvin, muta meille tuli musta hetki ensimmäisen jakson lopussa ja pallo vähän jäätyi pelaajien käsiin ja siinä tuli menetyksiä, joista Lahti juoksi isot pisteet. Siinä vähän menetettiin usko siihen tekemiseen ja se paistoi läpi koko ottelun, kun tekeminen meni väki-näiseksi. Loukkaantumisia ehkä paikattiin tällä viikolla vähän liikakin ja ehkä pelaajat olivat hieman tukossakin. Lahti oli erittäin hyvä tänään ja ansaitsi täysin voittonsa ja ainakin ensimmäi-sessä ottelussa heidän uusi amerikkalaispelaajansa oli oikein hyvä ja tuntuu, että hän sopi myös hyvin Lahden pelityyliin."

Justus Kilpinen: "Parempi voitti tänään. Aloitettiin hyvin mutta sitten en tiedä mitä tapahtui, kun meille rupesi tulemaan liikaa menetyksiä. Pallon liikuttaminen unohtui niin pallollisilta kuin myös pallottomiltakin, koska ei tehty syöttämistä helpommaksi. Annettiin Lahden pelata sitä peliä mitä he osaavat parhaiten eli prässätä meitä ja sen jälkeen rankaista nopeilla. Oli kuitenkin hienoa päästä pelaamaan eka ottelu vaikka ainahan se voittaminen olisi kaikkein mukavinta."

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastLkuljetusKPLammiKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaLOFKSuperPPHydNesmarPirttiPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueprimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpsoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavaInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalKipup1LAgenttiLevyvirtaSeamkHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutuskmvLVIasFinlamelliPumppumestaritPeltomarketerakellariMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorAntinAutoylisahkokvaApteekkisundeeKestransfintectrutefysmehsataterasapesupedeluxhartmanViitamaaseututilitLaserSteelasilopcustomitNummijokiNeverasamunTkaunistoniemiinvestigojklogFitLapuaMarianneSipilaRevisolVireconferrainPKMyyntiKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetaconmatkapeuraTerveystaloQTeamAsfalttikallioAlmatilisaukkoAutoOpistoRintaJouppiFirixitetsvmetalAnnalaPLNesteKuortanealavuskeskustaksimoveteclogenttrafomicCarolinaweekendtaihoviBEGrouplyvillaxjouppilaLantAgroLaserSteel

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2025 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy