iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Kobrilla tänään edessään runkosarjan toiseksi viimeinen vieraspeli Kouvolassa. Molemmille joukkueille peli tulee aika nopeasti kun Kobrat pelasi viimeksi tiistaina ja Kouvot keskiviikkona Kaarinassa. Jäljellä tämän jälkeen on enää toinen reissu Kymenlaaksoon KTP:n vieraaksi. Kauan ei Kobralauma ehdi lepäämään kun jo tiistaina Lahti Basket saapuu Kobra-areenalle. Tänään ei muita pelejä ole ohjelmassa Korisliigassa ja voitto tietäisikin sitä että Kobrat nousevat sarjataulukossa juuri Lahden yläpuolelle.

Illan ottelu alkaa Ruutu+ -kanavalla klo 18:20

Ville Turja: "Kouvot näytti eilen Uraa vastaan miten vaarallinen joukkue tuo nuori paineettomasti ja nauttien pelaava joukkue voi parhaimmillaan olla.
Meillä on ollut nyt viimeisimmissä peleissä muutama ottelu jossa keskittymisen ja yhdessä tekemisen taso on alkanut löytymään. Tärkeintä Kouvot otteluun lähdettäessä onkin, että saamme latauksen ja keskittymisen samalle tasolle kuin viime ottelussakin.
Jussi Turja on palannut treenivahvuuteen ja on myös kokoonpanossa huomenna. Piercen kanssa mennään päivä kerrallaan."

Kokoonpano: Nikkarinen, Raitanen, Loveridge, Grimes, Härsilä, Gaines, Taipale, Lehtoranta, Drockila ja Turja

Antti Hurri: "Perjantaina jatketaan Voittoputkessa olevaa Lapuaa vastaan. Kuukauden valopilkku, Antto Nikkarinen, loistaa joukkueen kapellimestarina ja tuo erittäin vaarallisen kobralaumansa Manskarin parketille. Puolustuspelimme joutuu jälleen testiin ja meidän on syytä onnistua siinä, mikäli haluamme Lapuan todella haastaa."

Kokoonpano: Hirvonen, Kaukiainen, Knihtinen, Mäntynen, Storgård, Nyman, Zeigler, Toikkanen ja Syrjämäki

 Gameday Kouvo kevt 2021

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastLkuljetusKPLammiKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaLOFKSuperPPHydNesmarPirttiPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueprimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpsoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavaInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalKipup1LAgenttiLevyvirtaSeamkHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutuskmvLVIasFinlamelliPumppumestaritPeltomarketerakellariMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorAntinAutoylisahkokvaApteekkisundeeKestransfintectrutefysmehsataterasapesupedeluxhartmanViitamaaseututilitLaserSteelasilopcustomitNummijokiNeverasamunTkaunistoniemiinvestigojklogFitLapuaMarianneSipilaRevisolVireconferrainPKMyyntiKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetaconmatkapeuraTerveystaloQTeamAsfalttikallioAlmatilisaukkoAutoOpistoRintaJouppiFirixitetsvmetalAnnalaPLNesteKuortanealavuskeskustaksimoveteclogenttrafomicCarolinaweekendtaihoviBEGrouplyvillaxjouppilaLantAgroLaserSteel

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2025 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy