Lapuan Kobrat lähtee parantelemaan asemiaan pudotuspeliviivan alapuolella, kun kotkalainen KTP-Basket saapuu perjantaina Lapualle.
KTP on ollut kauden keskiosan kenties kuumin joukkue. 13 edellisestä ottelustaan Tomi Kamisen käskyttämä KTP on voittanut 11.
Jo ennen kauden alkua täksi kaudeksi reippaasti vahvistunut KTP arvioitiin sarjataulukon yläpäähän, joten mikään suuri ihme 14 voittoa ja kahdeksan tappiota ei sinänsä saldona ole. Ihailtavaa kuitenkin on KTP:n nousu asemaansa hankalan kauden aloituksen jälkeen.
KTP-Basketin tehot jakaantuvat laajalle joukolle. Donte Thomas (15/9,9) on joukkueensa tilastoykkönen. Kotimaisesta osastosta katseet kääntyvät etenkin Michael Poundsiin (10,3/2,8) ja Antto Nikkariseen (8,5/3,0/6,1 syöttöä). Helsinki Seagullsista siirtynyt laituri Jalen Jackson on vahva ja vaarallinen laiturijässikkä.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kummatkin ovat hoitaneet voiton kotiparketillaan.
Kobrilla on plakkarissaan 23 ottelusta seitsemän voittoa. Kotikentällä Kobrat on voittanut viisi kertaa 11 yrityksellä.
Kobrat saanee kokoonpanoonsa käyttöön loukkaantumisesta kärsineen Jussi Turjan. Lapualaisilla on alla kaksi kotivoittoa, joten nyt on mahdollisuus jo käynnistellä pienimuotoista putkea.
– Kobrat iskee ahnaasti kotisalissaan ja se meidän on tiedostettava heti ottelun alkuminuuteista lähtien. Karkumatkalle kotijoukkuetta ei saa päästää, jos Lapualta halutaan tulla hymyssä suin kotiin. Niin vahvasti he ovat kotiluolassaan viime aikoina pelanneet, Tomi Kaminen kehuu Korisliigan sivuilla.
Kokoonpano: Thomas, Jackson, Vekkilä, Pounds, Nikkarinen, Rautasalo, Langford, Nelson, Ailio, Jo.Lehtoranta.
– KTP on pelannut hienon kauden alkupuoliskon, ja on ansaitusti sarjakolmonen. Meillä takana kaksi kotivoittoa hyvällä peli-ilmeellä. Tänään palauduttiin ja mietittiin huomista pelisuunnitelmaa ja huomenna lähdetään kaikin keinoin taistelemaan voitosta, Kobrien päävalmentaja Ville Turja toteaa.
Kokoonpano: Small, Anderson, Hopkins, Waterman, Peltokangas, Toivonen, Drockila, J Turja, Kujala.
Kobrien ja KTP:n välinen kamppailu alkaa perjantaina klo 18.30, tervetuloa!
Kobrat saa tänään vieraakseen vahvan KTP:n
- Tietoja