iconBasket  iconUk iconYo iconIn iconFb iconTw

Lapuan Kobrat lähtee kasvattamaan vähän turhan kevyttä voittosaldoaan, kun sarjataulukon toisena oleva Tampereen Pyrintö saapuu lauantaina Lapuan urheilutalolle. Sydäntä särkevän yhden pisteen tappion keskiviikkona Uudessakaupungissa kärsinyt Kobrat saalistaa nyt kauden seitsemättä voittoaan.

Pyrintöä on kiusannut melkein koko kauden avainpelaajien loukkaantumiset. Se ei ole kuitenkaan Sami Toiviaisen valmentamaa joukkuetta juurikaan hidastanut. Pyrintö on napannut jo 14 voittoa 21 ottelustaan. Kobrat tamperelaiset ovat kaataneet tällä kaudella kahdesti.

Pyrinnöltä ovat olleet sivussa pelihommista jo useamman pelin muun muassa Antero Lehto, Joonas Caven ja Lassi Kilpinen. Räjähtävä Lehto tosin saattaa tehdä paluun Kobrien murheeksi juuri Lapualla.

Kokeneempien pelaajien poissaollessa Toiviainen ja kumppanit ovat nostaneet rohkeasti nuorempia pelaajia mukaan Pyrinnön divarijoukkueesta. Vastuusta on kiittänyt viime peleissä muun muassa Kokkolan NMKY:n kasvatti Joni Pohjonen. 203-senttisellä ja 20-vuotiaalla Pohjosella on kaikki ominaisuudet tehdä kelpo ura Korisliigassa. Viime kaudella monipuolinen Pohjonen kantoi vastuuta Äänekosken Huiman paidassa.

Pyrinnön kauden tehot ovat jakautuneet hyvin tasaisesti usealle pelaajalle. Yltiöurheilullinen Kenneth Manigault (18,8/5,8/2,8s/2,3r) on ollut suorastaan loistava. Heittovoimainen Osku Heinonen (12,1/2,1/1,6) pelaa puolestaan elämänsä kautta.

Pyrintö on ollut läpi Kobrien Korisliiga-historian vaikea vastustaja. Kaikkinensa 26 kohtaamisesta Pyrintö on vienyt nimiinsä 17. Kobrien edellinen Pyrintö-voitto on viime kauden alusta.

Kobrilla on edelleen lieviä ongelmia saada parsittua kokoonpanoonsa riittävästi täytettä. Viime ottelut pitkälti seitsemän miehen voimin pelanneet lapualaiset kaipaavat kipeästi muun muassa Jussi Turjaa takaisin kokoonpanoon. Jussin pelikunto ratkennee perjantain harjoituksissa.

– Taas päästään huomenna pelaamaan. Vastaan asettuu kauden alkupuoliskon erinomaisesti pelannut Pyrintö, joka muutamien avainpelaajien loukkaantumisista huolimatta on sarjan parhaan vahvistuksen Manigaultin johdolla kulkenut lähes voitosta voittoon. Coach Toiviainen antaa pelissä kuin pelissä rohkeasti vastuuta Pyrinnön nuorille pelaajille, joka on tulevaisuuden kannalta kuin rahaa laittaisi pankkiin. Edelliseen kotiotteluumme Uraa vastaan saimme mukavan taistelevan ja yritteliään peli-ilmeen päälle. Tuo ilme on löydettävä peliin myös Pyrintöä vastaan ja mausteeksi joukkoon heitettävä hivenen järkeä, niin saadaan lauantaina aikaan viihdyttävä matsi, jossa molemmat joukkueet pelaavat tosissaan voitosta loppuun asti, Kobrat-valmentaja Ville Turja toteaa Korisliigan ennakossa.

Kokoonpano: Peltokangas, Drockila, Toivonen, Hopkins, Anderson, Small, Waterman, J Turja (gtd 25%), Kujala (gtd 75%), Mantere (gtd75%), Taipale

– Olemme nyt pitkästä aikaa siinä tilanteessa, että saatamme saada potilasosastolta yhden pelaajan mukaan kokoonpanoon. Meidän pitää saada lauantaina Kobria vastaan heidän salamannopeat pelinavaamiset ja siitä tulevat helpot pisteet kuriin. Lisäksi meidän on pärjättävä yksi vastaan yksi puolustuksessa ja omassa hyökkäyksessä uskoa jälleen kerran hyvään pallon liikuttamiseen, Toiviainen vaatii Korisliigan sivuilla.

Kokoonpano: Jaylon Tate, Kenneth Manigault, Antero Lehto (GTD 50%), Osku Heinonen, Tuomas Flinck, Eron Harris, Joni Pohjonen, Petri Heinonen (GTD 50%), Jonne Saarinen (GTD 50%), Justus Kilpinen, Kevin Johnson Jr.

Lauantain otteluun on vain yksi suosikki, vierasjoukkue Pyrintö. Kobrilla on kuitenkin alla hyvä kotiottelu, jossa kaatui Kaarinan Ura Basket. Kun siis pallo heitetään keskiympyrässä ylös lauantaina klo 17, on kaikki mahdollista. Joten tervetuloa kattomahan korilaulua!

Yhteistyökumppanit

 

AlaTalkkariAPowerparkLaurilaALapuaAAtriaBLatomakiBMeverBPOPLakeusmskHalpahalliDatabrosnammoietappiakkuAmikotapiolaVuorenmaa.pngSaarenpaameridalillevillaeepeelujataloAlueTaitoseduLjaspilapuan sanomatilkkaketjutvehkon oyLakAptMinimanikaptavantMallaskuuvvkuivauspaninirintajEscarmatKayttoautokv-vari-sisustuslouhintaliike ylimäki oyKlemettilalapuan-kankuritRMokkilapuahoviTopGreenetHelastLkuljetusKPLammiKRAUTAHyvaskasoilconkalustekkaukokiitoBarberMartelaAukiaLapua Floors- parketitpohjanrkLakeusportLapuanLeipaLOFKSuperPPHydNesmarPirttiPirjonPLiikuntatoimimajaniemiTaipalePaViVaaSimpsioseitJaskariPaukkuLapuanEnMakelaprintlinkRaMaNesteLapuaLappavesiJaaskelainenhinausUITTOFenniaepmKotiasunnotmanorRavaltsuRavikesprojokinenkuortanembkoskinenlsmrudusKonevuokrausTLuomaTukkutaloHerkkulhdeRuuhikoskieupartMakkonensipapolttovariJeppoBiogasTulisalotyllisTurunEinesjitavalueprimboTRVosatKauhavaKaukoLlannenSaloLakuMeltexfinnpartiapalkintokPolyplanWellbitPurkuexpsoramosrkopLakeudenAsbBowlingTSportiaEsterTopinAutoavaInvestrentaFennoLaihiantpsopmetalKipup1LAgenttiLevyvirtaSeamkHhiRobsuokkopasi ahola valokuvausKaaritaivutuskmvLVIasFinlamelliPumppumestaritPeltomarketerakellariMHiomoMarianTAsfalttitaitoEPOPcleorAntinAutoylisahkokvaApteekkisundeeKestransfintectrutefysmehsataterasapesupedeluxhartmanViitamaaseututilitLaserSteelasilopcustomitNummijokiNeverasamunTkaunistoniemiinvestigojklogFitLapuaMarianneSipilaRevisolVireconferrainPKMyyntiKJHkokoksalicontriaprmviesatekCNCTeknUlaVaasaSPVainionpalucromKuntoKuortaneenKaivinLaatupaneeliYliKiikkafinnmetaconmatkapeuraTerveystaloQTeamAsfalttikallioAlmatilisaukkoAutoOpistoRintaJouppiFirixitetsvmetalAnnalaPLNesteKuortanealavuskeskustaksimoveteclogenttrafomicCarolinaweekendtaihoviBEGrouplyvillaxjouppilaLantAgroLaserSteel

Yhteystiedot

Kobra-Basket ry
Alajoentie 5
62100 Lapua
info@kobrat.fi 

Yhteyshenkilö
Markku Turja
Puhelin +358 400 017 620
markku.turja@kobrat.fi 

 

Lippuinfo

Otteluliput
Aikuinen 15 €
Eläkeläinen 13 €
Opiskelija 10 €
Alle 7-v 0 €

Henkilökohtainen kausikortti
Aikuiset 190 €
Eläkeläiset 170 €
Opiskelijat 120 €
Paikkakausikortti 240 €

KobraKlubi
Yksityisille 345 €
Yrityksille 495 €

Kotiottelut

Kobra-Areena
Lapuan Urheilutalo
Urheilukatu 6
62100 Lapua
Puh. (06) 4384 593




smartum seteli

Meillä käyvät maksuvälineenä
Smartum -liikuntasetelit

Kobra-juniorit    

Korikobrat Lapua ry                        
Jaakko Hietala                                 
puheenjohtaja
Puhelin 050 313 3926
info@korikobrat.com 





© 2025 Kobra-Basket ry • Tietosuoja
WebGarden Oy